Aalto-yliopisto

Aalto-yliopisto on pääosin Espoossa sijaitseva kansainvälinen yliopisto, joka toimii tekniikan, kauppatieteiden ja taiteen aloilla. Opiskelijoita Aalto-yliopistossa on noin 17 500 ja henkilöstöä noin 4 000. Aalto-yliopiston tavoitteena on antaa uudenlaisia mahdollisuuksia monialaiseen opiskeluun ja tutkimukseen sekä tuottaa ratkaisuja yhteiskuntien haasteisiin korkeatasoisen tutkimuksen ja opetuksen kautta. 

Opastamista ja informaation jakelua Otaniemen kampuksella

Yhteistyömme Aalto-yliopiston kanssa lähti liikkeelle kiinteistöenergiatiedon näyttämisellä vuonna 2012. Samalla kehitettiin tiloissa tapahtuvaa viestintää.

Myöhemmin olemme laajentaneet kosketusnäytölliset pylonit kaikkiin alueen tärkeimpiin kiinteistöihin. Luentosalien ja muiden yhteisessä käytössä olevien tilojen ovenpielissä on pienet infonäytöt, jossa kerrotaan tilan varaustilanne.

Koska osa rakennuksista on suojelukohteita, on näyttöjen sijoitteluissa ja koteloinneissa huomioitu valtakunnallisesti arvokkaiden tilojen ilmeen säilyminen.

GALAXO® Infochannel Touch -opastepylonit tarjoavat opiskelijoille, henkilökunnalle ja muille tilojen käyttäjille seuraavanlaista, lähes reaaliaikaista tietoa:

  • Kampusalueen kiinteisteistöjen opastekartta
  • Kiinteistön tapahtumien ja luentojen tiedottaminen
  • Kiinteistön informaatio- ja energiatiedottaminen
  • Yliopiston tiedotteet ja tapahtumat
  • Alueen ravintoloiden lounaslistat
  • Julkisen liikenteen aikataulut

Infonäytöt toimivat passiivitilassa informaation jakelijana. Kun niitä kosketetaan, näyttö muuttuu interaktiivisesti selailtavaksi. Infonäyttöjen asennuskorkeudessa ja opasteen käyttöliittymässä on myös huomioitu niiden esteetön käyttäminen.

Näihin vaikutimme yhdessä:

  1. Opastuksen helpottuminen
  2. Tilojen käytön tehostuminen
  3. Informaation jakelun helpottuminen ja nopeutuminen 

Automaattista sisältöä integraatioiden avulla

Infonäyttöihin voidaan tuottaa sisältöä kiinteistökohtaisesti tai esimerkiksi aulapalvelun toimesta vaikka näyttökohtaisesti. Infonäyttöihin noudetaan paljon sisältöä automaattisesti myös ulkoisista lähteistä. Palvelussa on muun muassa seuraavat liitännät:

  • ASIO varausjärjestelmä
  • Opastekartta (Steerpath)
  • Kiinteistön energiatiedot (Granlund TaloInfo & Manager)
  • Julkisen likenteen aikataulut (HSL)
  • Ravintolapalvelut (Amica, Sodexo, Fazer)

"GALAXO® -järjestelmän avulla pystymme kertomaan tilojen käyttäjille kehitystoiminnastamme sekä näyttämään käytännössä, kuinka paljon kiinteistö kuluttaa tällä hetkellä ja miten itse käyttäjät pystyvät vaikuttamaan kulutukseensa pienillä arkipäiväisillä teoilla. Interaktiivisen opastekartan ansiosta olemme helpottaneet kampuksella liikkumista sekä sopivien tilojen löytämistä."

- Satu Kankaala, Head of Business Development and Sustainability

 

www.aalto.fi

Aalto-yliopisto ja Galaxo Oy ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2012 alkaen.
Opastekarttapalvelu uudistettiin vuonna 2019 ja 2020.

Kysy lisää

Sähköposti

tapio.siurua@galaxo.fi