27.02.2018

Koiviston Auto konserni hyödyntää GALAXO® Infochannelia sisäisessä viestinnässään


Kesän 2017 aikana Koiviston Auto -konserni pilotoi Galaxo Oy:n kanssa GALAXO® Infochannel -infonäyttöjärjestelmää sisäiseen viestintään Lahdessa ja Helsingissä. Pilotin tulosten perusteella infonäyttöjen käyttö laajennettiin loppuvuodesta 2017 kaikkiin konsernin yhtiöihin eri puolille Suomea.

Pilotin aikana pystyttiin myös Lahden pääkonttorilla tehostamaan henkilöstö- ja työtiedottamista. Koiviston Autolla on käytössä koko henkilöstön kattava intranet, jonka sisältö on integroitu osaksi infonäyttösisältöä. Lisäksi sisältönä käytetään konsernin sosiaalisen median sisältöä sekä muun muassa sää- ja ajokelitiedottamista.

Sisäinen viestintä tehostui

Konsernissa infonäytöillä tehostetaan sisäistä viestintää monikanavaisesti esimerkiksi yhdistämällä intranet osaksi infonäyttöjen sisältöä. Integraatiolla intranetiin on monta hyötyä: henkilökunta saa tiedon vilkaisemalla näyttöä vaikkapa taukotilassa tai/ja suoraan mobiililaitteellaan intranetistä, eikä viestinnän tarvitse tuottaa sisältöä erikseen kahteen kanavaan. Infonäytöille tuodaan myös ajankohtaisia uutisia Yleltä, postauksia sosiaalisesta mediasta sekä tietoja vallitsevasta ja tulevasta säätilasta.

"Infonäytöt tehostavat henkilöstötiedottamistamme yhdessä intranetin kanssa. Järjestelmät täydentävät toisiaan ja vievät viestin perille yhdessä tehokkaammin",
Koiviston Auto -konsernin tietohallintopäällikkö Mikko Piiroinen toteaa.

"Intranet-liitäntöjen ja automatisoidun sisällön ansiosta järjestelmä ei lisää sisällön tuottamisen työmäärää. Infonäytöt parantavat työtyytyväisyyttä ja mahdollistavat nopean tiedottamisen myös erikoistilanteissa",
konsernin viestintäasiantuntija Tuulikki Norrlin kertoo.

"Kaikkien projektissa mukana olleiden vahva osaaminen ja sitoutuminen pilottiin sekä käyttöönottoon mahdollisti sen, että saimme keskittyä tärkeimpään - vaikuttavaan informaatiosisältöön",
kehitysjohtaja Jukka-Pekka Laitinen Galaxo Oy:ltä kertoo.

Suomen suurin

GALAXO® Infochannel otettiin käyttöön Koiviston Auto -konsernissa Lahden ja Helsingin lisäksi Oulussa (Koskilinjat), Jyväskylässä (Jyväskylän Liikenne), Kuopiossa (Kuopion Liikenne), Porvoossa (Porvoon Liikenne), Porissa, Huittisissa, Raumalla, Tampereella, Turussa, Kankaanpäässä ja Säkylässä (Satakunnan Liikenne).

 

Galaxo Oy on vuonna 1996 perustettu sähköisten informaatiokanavien asiantuntija. Kehitämme asiantuntijuuttamme yhteistyössä kumppaneidemme kanssa, innovoimalla ja kehittämällä uusia tuote- sekä palvelukonsepteja Asiakkaidemme käyttöön. Tarjoammekin näin Asiakkaillemme parhaat laite-, järjestelmä- ja palvelukokonaisuudet erilaisista verkkopalveluista lähtien aina info- ja kosketusnäyttöratkaisuihin asti.

Lisätietoja:
Tapio Siurua
044 551 5110
tapio.siurua at galaxo.fi

 

Kysy lisää

Sähköposti

myynti@galaxo.fi